22 April 2009

Green Madness II

Jatkoa seuraa hieman yli vuosi sitten tehtyyn postaukseen. :P Eli aloitin Green Madnessin viime vuonna huhtikuun ensimmäinen päivä. Tällä hetkellä siis jälleen tuo ajatus, että kaiken pitäisi olla vihreää. xD Kauhia kun nuo tykkäilyt värien suhteen muuttuu niimpal nopiaan. :D Suunnitteilla on uusia sisustusta hieman kevättä ja kesää varten. Kylppärissä onkin jo uusi vihriä matto ja valkoinen suihkuverho. Uudet verhot, sängynpeitto + pari tyynyä yms. olisi tarkoitus hankkia tässä lähiaikoina.
Aina vihreä on ollut ehdottomasti yksi lempiväreistäni. Eri sävyt, ah. Vaaleanvihreä, ruohonvihreä, metsänvihreä, sammalenvihreä, myrkynvihreä, vanha kulunut vihreä, kellertävän vihreä... Voih, niitä on niin kamalasti! :D Uusimmassa tatuoinnissanikin on hieman limen vihreää. ;)

Vihreää löytyy myös ikkunalaudaltani. Olen nimittäin laittanut yrttejä jälleen kasvamaan ja pientä alkua näkyykin jo. ^^ En malta odottaa sitä, että saa napattua leivän päälle tuoreita basilikan lehtiä. :P Eli kahdessa ensimmäisessä kasvaa laventelia, pienissä basilikaa, timjamia ja viherminttu on kyllä aikas huonosti lähtenyt kasvamaan.


Macaroneihin olen jäänyt koukkuun.


Ja kun macaronien värit sopivat niin mukavasti yhteen uusimpien lankojeni kanssa niin käytinpä nami-leivoksia kuvausrekvisiittanakin. ;) (puolet niistä on kyllä päätynyt nyt jo masuun) Tilasin Secret Woolista ihanaa Lorna's Lacea.


Samaiseen värimaailmaan sopii Novitan Cotton -lanka, mitä ostin tänään, kun tuotakin olen kuolannut useampaan otteeseen aina Cittarissa käydessä. ;) Vaikkakaan en yleensä tykkäile puuvillalangasta. Mutta kun tuo langan väri on niin upea.



Ihan pienestä putiikista taasen oli saapunut tilaamani rintamerkki (Autumn), niin suloinen kapistus.

Aventuriini on jokapaikan hoitokivi. Se suojaa ja hoitaa sydäntä, mieltä ja sielua. Yksi aventuriinin erikoisuuksista on se, että kivi suojaa sydänchakraa energiavampyyreilta eli ihmisiltä, jotka vievät tiedostaen tai tiedostamattaan toisten elinvoimaa.

Aventuriini kyllä sopii kovin hyvin minulle tässä vaiheessa kun suunnittelen ammatinvaihtoa. Vaikkakaan minulla ei ole vielä varsinaisesti ammattia mutta tästä työstä mitä nyt teen niin haluaisin osittain pois. Siksi olenkin hakenut uusiin opiskelupaikkoihin tänä keväänä. :)





Ja sitten päivän pääasiaan!! :D Tänään kun pääsin kotio seikkailuiltani, niin minua odotti pakettikortti. :P Lähdinpä sitten äkkiä juoksemaan postiin kun oli vielä noin ½ tuntia auki. Ja kuten arvelinkin niin siellä minua odotti SNYn huhtikuun paketti!

Mutta tykkäilin jälleen oikein paljon kuun paketista!

Ja vielä lopuksi on pakko laittaa uutta hilpeää kuvatusta rakkaimmastani, Murmelista.


6 comments:

Nunt said...

Ihanan paketin olet saanut :) Lila <3

Snysi said...

Kiva, että tykkäilit jälleen. Harmi ettei ne kantanu pakettia suoraan laatikkoon, no sait liikuntaa oikeen urakalla. ;) Vyyhdit oli vähän nuhraantuneen näkösiä jo kaupassa. Siellä oli vaan 3 vyyhtiä tuota väriä enkä ehottomastikaan halunnu muuttaa sitä muuksi, ku muistelin sun listassa violetin olleen yks lempiväriestä. Toivotaan ettei lanka ole poikki tms... harmittaisi kovin.
Pian tämäkin leikki loppuu. Onko sulla jotain erityistoiveita viimeiseen pakettiin, jotain mitä puuttuu tai jokin lanka mitä olisit halunnut kokeilla tms. sano rohkeasti jos on toiveita! helpottaa mua!

Suona said...

Nunt: Kiitoksia :)

SNY: En sitten tiedä miksi sitä ei tungettu postiluukusta läpi. Ois kyl hyvin mahtunut. :D Juu, en minä ainakaan mitään nuhruisuutta huomannut niissä :P Joten kelpaavat oikein hyvin. ^^

Hm, no ainakin jotain kivaa keväisen vihreää voisi olla :P Hih. Tosin neonvärit ja pastellitkin on ei-kiva-listalla. x) Ääk, en kyllä osaa sanoa mitään muuta toiveita. :D

Yyh, pitäisi aloittaa ens viikolla tiukka ei-suklaata-yms- herkkuja-pitkään-aikaan-kuuri. o.o Mitenköhän sekin tulee onnistumaan. :D

Juuh, leikki on pian loppu. :( Niisk.

jantta said...

Ihana kisuli:)

Snysi said...

Mukavaa vappua sinulle toivottelee Snysi :)

Suona said...

Kiitoksia :P Ja samoin myös sinne! ^^